Tamperelainen Heli Salpakoski valitsi SAMKin liiketalouden monimuoto-opinnot, koska Huittisissa tradenomitutkinto on mahdollista suorittaa käytännössä kokonaan verkossa. Myös valintakoe tehdään verkossa, 5 opintopisteen valintakurssina.
Helille jäi syksyn 2018 valintakurssista erittäin hyvät tunnelmat vaikka aihe, sopimusoikeus, ei ollut hänelle ennestään tuttu.
– Kurssi oli monipuolinen ja vaativa, mutta mielestäni se valmisteli paremmin myös hakijoita itse opiskeluun. Itselle helpoimpia olivat monivalintatehtävät. Hieman hankalampaa puolestaan oli aktivoida omat kirjoittajan taidot ja kirjoittaa monisivuista essee-tehtävää. Lähdeviittaukset olivat myös aiheuttaa hieman harmaita hiuksia, mutta onneksi niihin oli erittäin selkeät ja hyvät ohjeet.
Helin mielestä oppimateriaalien hankintaan oli hyvät ohjeet Moodle-pohjassa ja tarvittaessa apua sai SAMKin kirjastopalveluilta. Valintakurssin aikana hän seurasi aktiivisesti keskustelupalstaa, jossa opettajat vastasivat hakijoiden kysymyksiin.
Aikataulutus auttaa keskittymään itse suoritukseen
Valintakurssiin voi osallistua mistä tahansa, vaikkapa ulkomailta käsin. Tarvitset vain tietokoneen ja nettiyhteyden. Ajankäytön voit itse suunnitella, joten tehtävien tekeminen onnistuu joustavasti myös työn ohella. Helin mielestä kurssi toimi teknisesti hyvin, eikä hänellä ollut suurempia teknisiä haasteita.
– Alussa minulla oli ongelmia tunnuksen kanssa, ja olin siitä yhteyksissä SAMKin HelpDeskiin. Yhteystiedot olivat helposti saatavilla ja apua sai hyvin. Koska tilanne oli itselleni täysin uusi, koin kurssin aikataulutuksen kanssa hieman haasteita. Mielestäni aloitin kurssin hyvissä ajoin, mutta loppua kohti meinasi silti tulla kiire.
Heli antaakin vinkiksi tehtävien aikataulutuksen omaan kalenteriin sopivaksi.
– Tehtävien tekeminen kannattaa aloittaa heti, kun valintakurssi aukeaa. Silloin ehdit viimeistellä tehtävät huolella, eikä tule liian kiire. Hyvällä aikataulutuksella pystyt parhaimmassa tapauksessa välttämään kaiken ylimääräisen stressin ja pystyt keskittymään itse suoritukseen.
Valintakurssista hyötyy myös jatkossa
Opiskelijaksi hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet hakijat saavat kurssilla suoritetun opintojakson ja arvosanan tradenomitutkintoonsa. Muut kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat avoimen ammattikorkeakoulun opintojakson suoritusmerkinnän. Kurssin teema vaihtuu vuosittain. Valintakurssin aikana tehdystä työstä ja käytetystä ajasta on hyötyä, vaikka opiskelupaikka ei heti avautuisikaan. Jos hakijan pistemäärät eivät riitä tutkinto-opiskelijaksi, on mahdollista hakea myöhemmin opiskelupaikkaa avoimen ammattikorkeakoulun polkuopintojen kautta.
Seuraava haku liiketalouden monimuoto-opintoihin 18.3.-1.4.2020