Vuoden ”spurtilla” julkishallinnon osaajaksi

Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) Kuninkaisten kampuksella toteutettiin lukuvuonna 2019–2020 yhteistyössä SAMKin Jatkuvan oppimisen palveluiden kanssa Julkishallinnon osaaja -opintokokonaisuus. Opinnot oli suunnattu julkishallinnon työtehtävissä toimiville. Opintokokonaisuus oli laajuudeltaan 50 opintopistettä, ja se koostui kymmenestä erillisestä julkishallinnon opintojaksosta.

Opintokokonaisuus kattoi laajasti julkishallinnon eri osa-alueita julkisoikeudesta organisaatioiden kehittämiseen, ja osan opinnoista opintokokonaisuuteen valitut opiskelijat suorittivat omalla työpaikallaan opinnollistamalla. Halutessaan opiskelijat saivat suorittaa julkishallinnon opintojaksojen lisäksi vielä muitakin avoin AMKin opintojaksoja, ja osa opiskelijoista suorittikin esimerkiksi ruotsin kieliopintoja.

Osa opintokokonaisuuden suorittaneista opiskelijoista haki keväällä SAMKin erillisvalinnassa tutkinto-opiskelijaksi ja jatkaa nyt opintojaan suorittamalla loput tradenomitutkintoon kuuluvista opinnoista. Tässä kirjoituksessa kokemuksistaan kertovat Satakuntaliitossa markkinointisihteerinä työskentelevä Ulla Koivula ja vanhempi konstaapeli Jani Luoma Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Tuumasta toimeen

Opintokokonaisuutta markkinoitiin Satakunnan ja lähimaakuntien alueilla julkishallinnon organisaatioissa työskenteleville. Haku opintokokonaisuuteen tapahtui SAMKin Jatkuvan oppimisen palveluiden kautta. Valintakriteerinä oli julkishallinnon työkokemus ja korkeakouluopintoihin soveltuva pohjakoulutus.

Ulla kuuli opintokokonaisuudesta esimieheltään, ja koska hän oli jo useamman vuoden pohtinut oman matkailualan tutkinnon ja yo-merkonomitutkinnon päivittämistä, hän päätti tarttua tilaisuuteen ja hakea koulutukseen. Jani puolestaan huomasi opintokokonaisuuden opintopolkua selatessaan. Myös hän oli pohtinut, että lisäkoulutuksen hankkiminen olisi paikallaan pitkän työrupeaman jälkeen ja ajatteli, että verkko-opintoina toteutettava opintokokonaisuus sopisi hänelle hyvin.  

Ulla Koivula haki julkihallinnon osaaja -opintoihin päivittääkseen tutkintonsa.

Opinnot alkoivat ryhmän omalla aloitustapaamisella verkossa, jossa opintokokonaisuudesta vastaava opettaja, Kuninkaisten kampuksen tiimivastaava ja Jatkuvan oppimisen palveluiden koulutussuunnittelija kertoivat opintojen aloittamiseen ja suorittamiseen liittyvät käytännön asiat. Samassa yhteydessä myös SAMKin Kuninkaisten kirjaston tietopalvelusihteeri perehdytti opiskelijat kirjaston tietokantoihin ja palveluihin. Verkkotapaamisen aikana käynnistyi myös ensimmäinen julkishallinnon opintojakso.                     

Vauhdikkaasti eteenpäin

Sekä Ulla että Jani kokivat, että opinnot lähtivät hyvin käyntiin, vaikka opiskelumuotona verkko-opinnot olivatkin molemmille melko uusi asia ja opintojen alussa tuli haltuun otettavaksi paljon uutta asiaa pienessä ajassa. Molemmilla oli aiemmista opinnoista kulunut jo tovi, joten opintojen alussa piti omaksua uudet opiskeluympäristöt ja uusi tapa opiskella. Haasteitakin matkan varrella oli.

”No, välillä tehtävät vaativat aika paljon töitä, mutta koulutuksen toteuttamistapa ja toimivat opiskeluympäristöt auttoivat eteenpäin. Vaikeaa oli ajankäytön hallinta näin työssäkäyvälle ja vuorotyö toi oman lisänsä opiskeluun. Paljon tuli töitä tehtyä, mutta aika mukavasti se kuitenkin sujui. Ja oli mukavaa huomata, että vaikka tehtävät olivat välillä minun mittapuun mukaan vaativia ja aikaa vieviä, niin niistä tuli selvittyä varsin hyvillä tuloksilla.” Jani kertoo kokemuksestaan.

Jani Luoma muistuttaa, että työn ohessa opiskelu vaatii erityisesti ajankäytön hallintaa.

Myös Ullan kalenteri meni opintojen myötä uusiksi: ” Opinnot lähtivät melko räväkästi käyntiin ja uusia asioita tuli paljon. Tahti oli melko kiivas ja se vähän yllättikin, vaikka siitä olikin jo koulutuksen esittelymateriaalissa varoiteltu. Kyseessä oli kuitenkin verkkokoulutus, joten pystyin käymään töissä normaalisti, mutta illat ja viikonloput olivatkin sitten miltei pelkkää opiskelemista. Monesta kaveritapaamisesta sai kieltäytyä.”

”Opintojaksojen aikana meni aina pari päivää etenkin esseetehtävien käynnistämisessä, kun oli niin paljon asiaa ja materiaalia sisäistettävänä, mutta opintojen edetessä oivalsin, että alkukaaos ja tyhjän paperin kammo olivatkin vain vaiheita, joiden yli aina pääsi ja kun lopputulos valmistui, koin monesti suurta iloa siitä, että olin edennyt taas yhden etapin opinnoissani. ” Ulla jatkaa.

Opintojen alkaessa opintokokonaisuuden opiskelijat perustivat keskinäistä yhteydenpitoa varten oman WhatsApp-ryhmän, jonka kautta he pitivätkin tiiviisti toisiinsa yhteyttä opintojen aikana.  Ullan mielestä tällä oli suuri merkitys opintojen edistymisen kannalta, sillä muilta ryhmän jäseniltä sai aina tarvittaessa kannustusta ja ymmärrystä sekä pystyi yhdessä pohtimaan epäselviä asioita.

Uutta oppimalla aivot pysyvät virkeinä ja ymmärrys asioista ympärillä lisääntyy

Kysyttäessä mitä opinnoista tarttui hihaan, kokivat molemmat saaneensa opinnoista hyötyä myös omaan työhönsä julkishallinnossa.

”Opinnot antavat aina jotakin ja uutta oppimalla pysyvät aivot virkeinä. Oma työ saa uutta pontta ja ymmärrys asioista ympärillä lisääntyy.” Ulla summaa opintojen antia.

Hänen mielestään etenkin lakeihin tutustuminen antoi varmuutta omaan työhön. ”Pystyin tarkistamaan, mitä mikäkin laki sanoo mistäkin asiasta, kun aikaisemmin vastaava oli tuntunut vieraalta ja vaikealta. Myös asioiden penkominen ja etsiminen tuli tutuksi, samoin kirjastot ja sähköiset aineistot. Nyt tiedän, mistä etsin tietoa, jota työssäni tarvitsen. Myös se oli hyvä huomata, että monesta asiasta jo oli työn kautta hankittua vahvaakin tietämystä, jota sai sitten täydentää opinnoilla. ”

Jani koki myös saaneensa opinnoista uutta osaamista. ”Opintojen aikana tarttui minulle aika paljon lisää tietoa julkishallinnosta ja oli jotenkin hassua huomata, kuinka kiinnostavaa julkishallinto ja sen laaja-alaisuus ja monimutkaisuus oikeastaan onkaan. Pystyin hyödyntämään omaa työtäni tekemälle muutamia kursseja opinnollistamalla ja oli mukava huomata, että työpaikalta sai tukea tehtävien suorittamiseen. Ehkä se suurin juttu oli huomata, että prosessien pitää olla kunnossa julkishallinnossa.”

Kuin varkain tutkinto-opiskelijaksi

Sekä Ulla että Jani jatkavat opintojaan nyt tutkinto-opiskelijana. Julkishallinnon osaaja -opintokokonaisuuden 50 opintopisteen laajuiset opinnot siirtyivät sellaisenaan osaksi tutkinnon ammattiopintoja, jotka heillä on siis nyt jo suoritettuna ennen kuin opinnot virallisesti tutkinto-opiskelijan roolissa olivat edes alkaneet. 

”Olin opintojen alussa lukenut tiedotteesta, että nämä Julkishallinnon osaaja -koulutuksesta tulevat 50 opintopistettä oikeuttavat siihen, että pystyy aloittamaan tradenomiopinnot siihen jatkoksi ilman, että tarvitsee hakea pääsykokeiden kautta opiskelijaksi. Vaikka tiesin tämän, olin iloisesti yllättynyt, kun asia sai keväällä 2020 vahvistuksen. Olen nyt tradenomiopiskelijana julkishallinnon puolella ja ammattiopintojen osuus kaikista pakollisista opinnoista tuli suoritettua kuin varkain Julkishallinnon osaaja -koulutuksen kautta. Ja kun olin päässyt hyvään oppimisen vauhtiin, suoritin muitakin opintoja myös kesällä avoimen AMKin kautta, jotta ei menisi kesä ihan lekotellen. Nyt on hyvä aloittaa syksyn opinnot, kun opintopisteitä kerääntyi myös noista kesäkursseista muiden opintojen lisäksi. ” Ulla kertoo.

Kysyin molemmilta lopuksi, oliko opiskelu kokemuksena sellainen, että sitä voi suositella muillekin.

Jani vastaa kysymykseen myöntävästi. ”Nämä opinnot oli loistava tilaisuus päästä tutkinto-opiskelijaksi ja antoi hyvän pohjan tutkintoon tähtäävään koulutukseen.” Mutta samalla hän kuitenkin huomauttaa, että ”ei se ihan siinä sivussa mene, vaan töitä se vaatii.”

Ulla on samaa mieltä: ” Varsinkin näin korona-aikana, kun monet harrastukset ovat jäissä eikä väkeä voi rajattomasti tavata tai kutsua luokseen, ovat opinnot mielestäni hyvä tapa käyttää aikaa hyödyksi muulla tavoin. Suosittelen lämpimästi tuommoista vuoden spurttikurssia, mutta siihen täytyy kyllä pystyä varaamaan aikaa.”

Kirjoittaja: Lehtori Hanna Moisio

Advertisement
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s