Teksti jatkaa blogissamme minisarjaa, jossa käsitellään tunnejohtamisen ja vuorovaikutuksen teemoja esimiestyön näkökulmasta. Tässä osassa esittelemme opintojakson sisältöä ja toteutustapaa. Aihepiiriin liittyvä opetus on alkanut osana tradenomitutkintoamme syksyllä 2020.
Tunnejohtaminen ja vuorovaikutus on 5 opintopisteen laajuinen kokonaisuus Tradenomi (AMK) tutkintoa. Opintojakso on ensisijaisesti suunnattu Kuninkaisten kampuksen esimiestyön kehittämisen suuntautumisessa opiskeleville, mutta myöhemmin opintojaksoa on tarkoitus tarjota myös muille kampuksen tutkinto-opiskelijoille sekä muille aiheesta kiinnostuneille avoimen ammattikorkeakoulun kautta.
Opintojakson sisällön suunnittelu sai kipinän siitä, että nykyisestä opetussuunnitelmastamme puuttui vuorovaikutukseen liittyvän teeman käsittely, vaikka työelämää koskevissa selvityksissä tunne- ja vuorovaikutustaitojen osaaminen korostuu. Halusimme nostaa vuorovaikutukseen liittyvät asiat tarjolle uudelleen, mutta uudesta näkökulmasta. Esimiestyötä käsittelevissä puheenvuoroissa oli viime vuosina noussut esiin monesti empatian, psykologisen turvallisuuden ja tunteiden käsittelyn tärkeys. Aihetta tutkailtuamme päädyimme yhdistämään nämä teemat yhdeksi uudeksi kokonaisuudeksi. Uudenlainen näkökulma innosti meitä molempia ja toi myös omaan työhön uudenlaista sisältöä.
Pilottitoteutus käynnistyy
Opintojakson sisältö hyväksyttiin loppuvuodesta 2019 osaksi uutta Tradenomi (AMK) opetussuunnitelmaamme, joka tulee voimaan syksyllä 2021. Halusimme pilotoida uutta opintojaksoa jo etukäteen ennen uuden opetussuunnitelman voimaantuloa, ja kohderyhmäksi valikoitu valmistumisvaiheessa olevat esimiestyön kehittämistä opiskelevat opiskelijat.
Meille opettajille oli tärkeää saada kokemusta opintojakson toteutustavasta mahdollisimman pian, sillä sisällöt edellyttävät sekä meiltä opettajilta että opiskelijoilta rehellistä omien tunteiden tutkimista ja niiden ääreen pysähtymistä. Pilottitoteutuksen avulla halusimme saada ennen kaikkea varmistusta siitä, että valitsemamme toteutustapa on toimiva. Toteutus on tämän kirjoituksen julkaisuhetkellä puolivälissä, ja tähän asti saamamme palaute on ollut erittäin hyvää.
Yhteisopettajuudella vahvuutta toteutukseen
Opintojakson yhtenä tavoitteena on kehittää opiskelijoiden osaamista omien tunteiden tunnistamisessa ja hallinnassa. Omien tunnetaitojen lisäksi opintojaksolla opiskelija saa työkaluja vuorovaikutusosaamisen ja oman organisaation tunnejohtamisen kehittämiseen, nämä voivat parhaimmassa tapauksessa auttaa opiskelijaa hyvinvoivan organisaation rakentamisessa. Taataksemme riittävän osaamisen opetuksen sisällöistä olemme sekä kouluttautuneet lisää vuoden varrella että sparranneet ja kannustaneet toisiamme, milloin toteutukseen liittyvissä kysymyksissä ja milloin sisällön nostamien asioiden käsittelyssä.

Inspiraatiota omien tunteiden käsittelyyn ja opintojakson sisältöön haettiin myös Yyteriin suuntautuneelta luontoretkeltä. Kuvassa Satu Korhonen (vas.) ja Jonna Koivisto.
Opintojakson toteutus perustuu itsenäisiin tehtäviin, joita käsitellään luottamuksellisissa pienryhmissä. Tunnejohtaminen edellyttää vahvaa osaamista omien tunteiden tunnistamisessa ja niiden hallinnassa, jonka johdosta opintojakson ensimmäiset tehtävät liittyvät juuri omien tunteiden käsittelyyn. Materiaalin tutustuminen, opetustuokiot sekä pienryhmäkeskustelut ovat olleet merkityksellisiä myös opettajille. Emmehän me itsekään ole voineet perehtyä aiheeseen syvällisesti ilman oman itsemme tarkastelua.
Tunneopetusta verkossa
Omien tunnetaitojen kehittäminen korostuu opintojakson ensimmäisissä tehtävissä, jotta voidaan edetä vuorovaikutus- ja tunneosaamisen tarkasteluun työelämässä ja organisaatiotasolla. Vuorovaikutusosaaminen on taito siinä missä kymmensormijärjestelmäkin. Ajatuksena on, että vuorovaikutusta voi oppia ja siinä voi kehittyä. Työelämässä hyvät vuorovaikutustaidot ja jopa –osaaminen on yleisesti tärkeää, mutta vaatimukset korostuvat esimiestyössä. Opintojakson tehtävien avulla harjoitellaan vuorovaikutustaitoja havainnoimalla ja reflektoimalla omia työelämäkokemuksia. Näin pyritään antamaan opiskelijoille työkaluja, joita voi käyttää oman esimiestyön tunne- ja vuorovaikutusosaamisen kehittymispolulla.
Kuninkaisten kampuksen toimintamalli perustuu 100% verkko-opetukseen. Tunteiden tulkintaan ja säätelyyn sekä ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyvät vahvasti sekä sanallinen että sanaton ilmaisu, joten toteutuksen aikana on ollut tärkeää nähdä ja kuulla toisiamme aidosti. Olemme kertoneet opiskelijoille jo alusta lähtien siitä, että opetustuokioissa ja pienryhmäkeskusteluissa meidän tulee nähdä toisemme, joten kameran aktiivinen käyttö on ollut oleellista kaikissa tapaamisissa. Opiskelijoiden kasvojen näkeminen on ollut ilahduttavaa ja tuonut työhömme paljon lisää positiivista virettä.
Kirjoittajat: Lehtorit Jonna Koivisto ja Satu Korhonen
Kuva: Minna Kuohukoski
Minisarjan seuraava teksti käsittelee psykologista turvallisuutta ja sen merkitystä työyhteisön tunneilmapiirille. Teksti ilmestyy tammikuussa.