Joustava verkko-opetus avuksi tavoitteiden saavuttamisessa

Koulutusta ei tulevaisuuden visioissa nähdä vain nuoruuteen kuuluvana vaan jatkuvana, elinikäisenä, kiinteästi koko elämään kuuluvana asiana. Osaamista päivitetään osaamispainotteisesti. Kysymys ei kuulukaan, mikä on tutkintosi, vaan mitä osaat ja miten osoitat osaamisesi.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on linjannut lausunnoissaan koulutuksen suuntia tulevaisuuteen. Myös Elinkeinoelämän keskusliitto on linjannut koulutuksen roolia muutokseen vastattaessa. Ajatuksista voidaan kiteyttää, että menestyäkseen tulevaisuudessa osaamista pitää päivittää jatkuvasti muuttuvan työelämän vaatimusten mukaisesti, ja oppilaitosten pitää toimia asiakaslähtöisesti, verkostoituneesti, joustavasti
ja olla edelläkävijöitä.


HILL-palaverissa Timo Mattila, Katja Lempinen, Elina Laineenoja ja Kaija Kalliolevo
13 verkko-osallistujan kanssa.

Yhteistyökumppaneidemme IBM:n ja Ciscon kanssa olemme kehittäneet lähiopetukseen interaktiivisen luentojärjestelmän HILL, jossa opettajan ja opiskelijan vuorovaikutus säilyy muuttumattomana ja jossa opiskelijoiden välinen vuorovaikutus on mahdollinen luokkatilanteen tavoin. Nyt maailman kaksi ensimmäistä HILLiä on SAMK Huittisten toimipisteessä toteuttamassa asiakkaidemme tavoitteita:

  • päivittää osaamista
  • hankkia uutta osaamista
  • suorittaa korkeakoulututkinto

SAMK Huittisten toimipisteessä oppiminen ja ohjaus toteutetaan nykyisin verkossa
85–90 %:sesti, ja lähiopetusta tapahtuu 2–4 perjantaina tai/ja lauantaina kuukaudessa.

Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnossa Huittisissa voi valita seuraavista suuntautumisvaihtoehdoista:

  • yritysjuridiikka (oikeustradenomi)
  • julkishallinto
  • rahoitus
  • liiketoimintaosaaminen

Opiskelija voi tulla mukaan yksittäisille opintojaksoille avoimen ammattikorkeakoulun kautta ja aloittaa opiskelun viisi kertaa vuodessa alkavilla jaksoilla tai valintakokeen kautta kaksi kertaa vuodessa tutkinto-opiskelijaksi.

Huittisten toimipisteessä on jo nyt 400 aikuisopiskelijaa oppimassa ja toteuttamassa tavoitteitaan!

Timo Mattila
koulutusjohtaja

Kategoria(t): HILL, Julkishallinto, Juridiikka, Liiketoiminta, Rahoitus, Verkko-opetus, Verkko-opiskelu Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Joustava verkko-opetus avuksi tavoitteiden saavuttamisessa

  1. Katja Salmi sanoo:

    Mahtavaa kehitystä jos senkin jälkeen, kun itse valmistuin 2011 🙂 Hienoa LiHu!!!

  2. Jonna Seppälä sanoo:

    Kiitos Katjalle kommentista! Kehitystä on tosiaan tapahtunut vauhdilla ja toivotaan että tapaamme sinut Huittisissa uudelleen tulevaisuudessa, tavalla taitoisella 🙂

    Jonna Seppälä
    opettaja
    Liiketalous Huittinen

Jätä kommentti